maanantai 22. kesäkuuta 2015

Remontin muisteluita osa 1: sauna

Kesällä tulee touhuttua sään salliessa aina ulkona mutta josko nyt olisi hyvä hetki palata vähän ajassa taaksepäin sisätiloihin. "Sitä tikulla silmään, joka vanhoja muistelee", vai miten se meni. Mutta nyt kuitenkin muistellaan yleisön pyynnöstä. (Eikös ne television toiveuusinnatkin ole yhden ihmisen pyynnön jälkeen toiveuusintoja.)

Ostimme mieheni kanssa 5 huonetta ja keittiö pohjalla olevan asunnon vajaa kolme vuotta sitten. Nyt meillä on kuitenkin 4 huonetta ja keittiö asunto, jonne on remontin yhteydessä rakennettu kylpyhuoneen lisäksi sauna ja kodinhoitohuone. Sauna oli miehelleni ihan ehdoton juttu asuntoa ostaessamme ja kotimme meinasikin mennä ihan ohi suun saunattomuudesta johtuen. Asunnon potentiaali oli kuitenkin niin suuri, että päätimme ryhtyä urakkaan ja rakentaa siihen saunan. Tämä olikin remontin vaativin osuus, joka vaati lupia, suunnitelmia, ammattimiehiä ja tarkastuksia. Olemme suurimman osan remontista tehnyt itse mutta tähän meidänkin oli palkattava apua.

Saunaremontteja on tehty taloyhtiössämme useita ja saimme sieltä hieman vinkkejä pohjan ratkaisuun. Vanhasta kylpyhuoneesta tuli meille sauna ja vieressä olevasta makuuhuoneesta tehtiin kylpyhuone ja kodinhoitohuone. Remontin tekninen puoli seinälevyjen vaihtoineen, vesieristyksineen ja muineen ei ole minulla niinkään hallussa, vaan olen itse keskittynyt pääasiassa visuaaliseen puoleen.


Sisäänkäynti vanhaan kylpyhuoneeseen oli eteisen sinisestä ovesta. Se on saunaremontin yhteydessä suljettu ja käynti entiseen kylpyhuoneeseen, nykyiseen saunaan on nykyään entisen makuuhuoneen oven kautta.Tässä kuvia kylpyhuoneen lähtötilanteesta.




Kypyhuoneen tilalle sijoitettu sauna on yhdessä mieheni kanssa suunniteltu. Halusimme molemmat savusaunamaista tunnelmaa ja värit sen mukaan. Lauteiden värit tosin vaihtuivat lennossa, kun suunnittelemiamme tummia lauteita ei ollutkaan tarpeeksi. Tässä alla kuvia saunan lopputuloksesta. Entinen kylpyhuone on hieman muuttanut ilmettä. Vanha sisäänkäynti oli suunnilleen saunan kiviseinän kohdalla.





Kivipinta kiukaan taakse oli molemmilla toiveena ja löysimme hyvän vaihtoehdon siihen Bauhausista. Tämä oli toiveeni mukaan "saumaton" kivi eli liitoskohtaa ei pitänyt näkyä mutta touhutessa sattuu ja nämä liitokset vedettiin sirkkelillä suoraksi ennen kuin ehdin puuttua asiaan. Nyt meillä on sitten kiviseinän keskellä sauma, vaikka se ei ollutkaan alunperin suunnitelmissa.

Saunan ikkunaan laitoinne himmeän kalvon, jotta naapureiden ei tarvitse katsella meidän saunomista ja se on toiminut todella hyvin. Kiukaaksi halusimme pilarikiukaan ja asunnon sähköt asettivat sille hieman haasteita. Meillä on yksivaihesähköt, kun nykyasunnoissa on kolmivaihesähköt (älkää kysykö mitä se tarkoittaa) ja sen vuoksi jouduimme teettämään mittojen mukaan kiukaan saunaamme. Isäni on sähköinsinööri ja ilman hänen apuaan olisimme varmasti joutuneet tyytymään paljon huonompaan vaihtoehtoon. Isäni selvitti meille kaikki kiukaaseen liittyvät tekniset asiat ja tilasi oikeanlaisen kiukaan, jotta se sopii kotiimme. Kiuas onkin ainutlaatuinen ja sai sarjanumeron yksi eli tämä oli ensimmäinen tällainen kiuas. Kaikista sähkön asettamista haasteista huolimatta kiuas on nyt erittäin toimiva ja antaa todella pehmoiset löylyt.

Saunaan olemme olleetkin kaikin puolin tyytyväisiä. Saunan päällä ollessa täytyy vain muistaa, etteivät uuni ja hella tai pesukone voi olla samaan aikaan päällä. Ne ovat näitä vanhan asunnon mukanaan tuomia pikku haasteita, jotka eivät ole kuitenkaan suuresti vaikuttaneet elämäämme.

Lopuksi täytyy todeta, ettei ole saunaremontti mennyt meidän perheessä hukkaan, kun saunottua tulee kesät talvet kolmesti viikossa. Sanomattakin on siis selvää, että tykätty on kovasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti